Opetussuunnitelma

 

Timotei on laatinut opetussuunnitelman, jota Timotein ryhmät noudattavat omien ryhmäkohtaisten suunnitelmiensa mukaan. Kaikkia opetustasojen ikäryhmiä ei Timotein toiminnassa joka vuosi ole

 

OPETUSTASO:  VARHAISOPETUS

 

Varhaisopetuksen tavoite on säilyttää jo olemassa oleva mielikuvitus ja into sekä rohkaista lasta käyttämään kehoaan ja mieltään luovasti yhdessä muiden kanssa. Varhaisopetus valmentaa lasta teatteriopintoihin ja antaa pohjan pitkälle harrastustoiminnalle Timotei-teatterissa sekä muissa teattereissa.

 

VUOSI I 5-7-VUOTIAAT  Leikit ja yhteistoiminta

Ensimmäisenä teatteriharrastusvuonna opetellaan harrastamiselle tyypillisiä asioita kuten harjoituksissa oloa, muiden kanssa toimimista ja luovia leikkejä. Opetus ja toiminta on leikkiin keskittynyttä, ryhmän hyvinvointia lisäävää. Vuoden aikana opitaan toimimaan kaikkien kanssa ja tehdään teatterillisen toiminnan pohja harrastuksen etenemiselle.  Ensimmäisenä vuonna ei ryhmällä ole varsinaista esitystoimintaa, vaan ryhmässä järjestetään perheille avoimet ovet, jossa vanhemmat pääsevät kurkistamaan mistä Timoteissa on kyse.

 

VUOSI II  6-8-VUOTIAAT Aistit

Aistit -vuoden aikana tutkitaan eri aisteja ja niiden vaikutusta toimintaamme. Vuoden aikana opitaan myös miten aistit ovat tärkeä osa teatterin tekemistä ja opitaan aisteilla tukemaan teatterillista toimintaa. Pääpaino toiminnassa on leikillisissä harjoitteissa ja luovissa leikkeissä.  Toisen vuoden esitys on avoin perheille, mutta vielä suljettu muulta yleisöltä.

 

VUOSI III  7-9-VUOTIAAT Liike ja äänenkäyttö

Kolmannen Timoteivuoden tavoitteena on liikkeen ja äänenkäytön opettelu. Erilaisilla liikkeeseen innostavilla ja erilaista liikettä tutkivilla harjoitteilla rohkaistaan lasta käyttämään kehoa monipuolisesti. Sama koskee myös äänenkäyttöä. äänenkäytölle opetellaan pohja, jota sitten täydennetään tulevien vuosien saatossa erilaisilla harjoitteilla. Vuoden tärkein tavoite on innostaa käyttämään kehoa monipuolisesti ja rohkeasti. Tämä vuosi onkin tärkeä perustaa antava vuosi seuraaville työskentelyvuosille. Pääpaino toiminnassa on edelleen leikkeissä ja leikillisissä harjoitteissa.  Kolmantena vuonna esitys on avoin perheille ja muille timoteilaisille.

 

OPETUSTASO II PERUSOPETUS

Perusopetustason tavoite on antaa peruspohja teatterin tekemiselle sekä vahvistaa lapsen luovan asenteen kasvua nuoruuden kynnyksellä. Ryhmässä toimiminen on tällä tasolla selkeä toimintamalli ja voimavara, joka kannustaa ja reflektoi lapsen ja nuoren kasvua taiteelliseksi toimijaksi. Perusopetustasolla opitaan perustekniikat ja taidot tehdä monipuolista ja innostavaa teatteria.

 

VUOSI I 8-10-vuotiaat Tarinat ja draaman kaari

Perusopetustaso alkaa tarinallisella vuodella. Vuoden aikana tutustutaan tarinoihin luomalla niitä itse ja tutkimalla valmiita tarinoita. Tarinoissa keskitytään draaman kaaren hahmottamiseen ja tutkitaan hahmoja ja rooleja tarinoiden sisällä. Vuoden aikana työskennellään pienryhmissä, pareittain sekä koko ryhmänä. Perusopetustason ensimmäisen vuoden esitys on joko ryhmän omasta tai jo valmiina olevasta tarinasta valmistettu kokonaisuus. Esitys esitetään teatterinomaisessa tilassa ja se on avoin kaikille.

 

VUOSI II 9-11-vuotiaat Improvisaatio 1

Improvisaatio 1 vuonna tutustutaan heittäytymiseen, iloiseen mokaamiseen ja ryhmän luottamuksen kasvattamiseen improvisaation perusteita varten. Vuoden aikana tutustutaan teatterillisiin peleihin ja leikkeihin, joiden kautta hahmotetaan ryhmänä toimimista ja yhteisen päämäärän eteen ponnistelua. Tutuksi tulevat myös improvisaation perusteet ja luottamusharjoitukset. Vuoden esitys on johonkin tapahtumaan, toimintaan, teemaan liittyvä esityksellinen kokonaisuus joka toteutetaan muualla kuin teatteritilassa. Esimerkiksi esityksellistä toimintaa voi olla lasten harrastepäivillä tai vaikkapa joulutorilla.

 

VUOSI III  10-12-vuotiaat Improvisaatio 2

Improvisaatio 2. vuonna ryhmä paneutuu yhdessä erilaisten tarinoiden ja hahmojen luomiseen improvisaation keinoin. Improvisaatiotaidot syvenevät ja vuoden aikana opetellaan mm. statuksia, rooleja, heittäytymistä, hyväksymistä, tarinankerrontaa. Työskentely tapahtuu pienryhmissä, koko ryhmänä, yksilöinä sekä pareittain. Improvisaatio 2. vuonna esityksiä on 1-3 kappaletta ja ne pidetään teatteritilassa. Esitykset ovat avoimia kaikille.

 

VUOSI IV 11-13-vuotiaat Näyttelijäntyön perusteet

Näyttelijäntyön perusteissa perehdytään näyttelijäntyöhön niin yksilö- kuin ryhmätasolla. Vuoden aikana opetellaan moninaisesti kehon käyttöä sekä tekstin tulkintaa. Toiminta on edelleen leikkeihin ja leikillisiin harjoitteisiin sidottua eteenpäin tähtäävää toimintaa. Näyttelijäntyön perusteet vuonna opetellaan teatteriesityksen valmistamiseen liittyviä asioita erityisesti näyttelijäntyön fokuksesta. Vuoden aikana valmistetaan ensimmäinen pidempi esityskokonaisuus, joten aikaa käytetään kohtausten harjoitteluun, roolityöskentelyyn sekä tekstinhallintaan. Esitys tapahtuu teatteritilassa ja se on lastenteatteriesitys. Esityskertoja on 2-5.

 

VUOSI V 12-14-vuotiaat Devising

Vuoden aikana ryhmä tutustuu uudenlaiseen esitys- ja työskentelymuotoon. Ryhmä tutkii ohjaajan ennalta määrittelemää teemaa tai työtapaa läpi vuoden muodostaen keväälle esityksellisen kokonaisuuden. Ryhmä tutkii, kerää ja työstää materiaalia erilaisin teatterillisin menetelmin lopulta muodostaen niistä esityksellisen kokonaisuuden. Vuoden aikana ei välttämättä synny käsikirjoitusta, vaan kokonaisuuden muodostaa harjoitellut kohtaukset ja kokonaisuudet. Esityksellinen kokonaisuus ei välttämättä noudata perinteistä draaman kaarta alun, keskikohdan ja lopun kera vaan ryhmä saattaa tutkia jotain aivan uutta ja erilaista dramaturgiaa. Vuoden aikana perehdytään kevyesti myös kirjoittamiseen ja hahmotetaan erilaisia dramaturgioita.  Esitys ei välttämättä ole teatteritilassa. Esitys on avoin kaikille ja niitä on 1-5.

 

VUOSI VI  13-15-vuotiaat Monologit

Vuoden aikana perehdytään yksilölliseen työskentelyyn tekstin parissa. Vuoden aikana tehdään koko ryhmänä harjoituksia, jotka tukevat uskallusta itsenäiseen ja yksilölliseen työskentelyyn. Monologeja voidaan kirjoittaa itse ja ryhmässä tai sitten pohjana toimivat valmiit tekstimateriaalit erilaisista lähteistä. Työskentelymateriaalia voivat olla lehtimainokset siinä missä näytelmätekstitkin. Monologi vuonna tutkitaan myös omaa lavallaoloa ja saadaan palautetta ryhmältä omasta esiintymisestä. Monologeista voidaan koota yhtenäinen esitys tai itsenäisiä pätkiä sisältävä matinea. Esitys on demonstraatio vuoden aikana harjoitellusta ja se on avoin ohjaajan valinnan mukaan joko kaikille tai suljetummalle yleisölle. Esityksiä on vähintään 1 vuoden aikana.

 

OPETUSTASO III SYVENTÄVÄ OPETUS

Syventävien opintojen tarkoituksena on syventää ja laajentaa ryhmäläisen käsitystä teatterin tekemisestä ja itsestä toimijana teatteritaiteessa. Syventävien opintojen aikana paneudutaan laajemmin perusopintojen aikana opittuun ja tutkitaan omia vahvuuksia teatterin tekemisessä reflektion kautta. Ryhmäläinen saa yhä enemmän palautetta niin ohjaajalta kuin kanssaharrastajilta oppien hahmottamaan itsenäisen otteen monipuolisena teatterintekijänä.

 

VUOSI I 14-16-vuotiaat Perinteinen näyttelijäntyö I

Syventävien opintojen ensimmäisenä vuonna syvennytään perusopintojen aikana opittuihin taitoihin erityisesti näyttelijäntyön saralta. Erilaiset näyttelijäntyötä tukevat harjoitukset kulkevat mukana koko vuoden. Vuoden aikana valmistetaan teatteriesitys jossa jokainen pääsee syventämään näyttelijäntyötään aiempaan verrattuna. Vuoden aikana tutustutaan myös teatteriesityksen valmistamisen eri työtehtäviin ryhmän vastatessa itse mm. lavastuksesta ja puvustuksesta pienryhmätyöskentelyllä.  Esitykset ovat teatteritilassa ja niitä on 3-6 kappaletta niiden ollessa kaikille avoimia.

 

VUOSI II 15-17-vuotiaat Kirjoittaminen

Syventävien opintojen toisena vuonna perehdytään käsikirjoittamiseen. Ryhmä kirjoittaa kohtauksia ja tekstejä, joista muodostuu kokonainen tarina. Vuoden aikana opetellaan dramaturgian perusteita ja erilaisin kirjoitusta tukevin menetelmin tutkitaan kohtauksen rakennetta ja analysoidaan tekstiä. Ryhmä esittää itse kirjoittamansa kokonaisuuden vuoden loppupuolella. Esityksiä on vuoden aikana kahdesta esityksestä ylöspäin.

 

VUOSI III  16-18-vuotiaat Näyttelijäntyö II (soolot/ näyttelijä ja ohjaaja)

Vuoden aikana työskennellään kahden eri työtavan ympärillä. Aluksi ryhmä syventyy monologityöskentelyyn ja näyttelijäntyön syventämiseen ja sen jälkeen tutkitaan näyttelijäntyötä ja ohjaajuutta kokonaisuutena. Vuoden aikana toimitaan yksilöllisesti ja omia vahvuuksia sekä heikkouksia tutkien ja hyödyntäen. Monologeja työstetään yksilöllisesti ryhmässä ja esitys on demonstraatio harjoitellusta.  Vuoden toisen osan pääpainona on tutkia sekä ohjaajan, että näyttelijän työtä toimien toisessa roolissa. Ryhmän ohjaaja tukee molempia rooleja toimien ohjeistajana ja kokonaisuuden hahmottajana. Puolen vuoden aikana työstetään pienempiä kohtauksia osan ryhmästä toimiessa näyttelijöinä ja osan ohjaajina. Kohtauksista muodostetaan yhtenäinen kokonaisuus, demonstraatio esitys, demo. Esityksiä on vähintään 2 ja ne voivat olla ohjaajan määrittelemässä tilassa.

 

VUOSI IV  17-19-vuotiaat Soveltava teatteri

Soveltavan teatterin vuonna ryhmä perehtyy erilaisiin soveltavan teatterin ja osallistavan teatterin muotoihin. Ryhmän ohjaaja valitsee ryhmälle sopivimman teatterimuodon ja siihen perehdytään vuoden ajan. Vuoden aikana voidaan tutkia myös monia muotoja syventymättä yhteen. Muotoja ovat esimerkiksi prosessidraama, tarinateatteri, forum teatteri, näkymätön teatteri, performanssi. Vuoden päätteeksi voidaan järjestää demonstraatio tai pienimuotoinen esitys soveltavan teatterin muodoista. Mahdollisia ovat myös esiintymiskeikat erilaisiin tapahtumiin tai tarkoituksiin.  Vuoden esitystoiminta on ohjaajan päätettävissä.

 

VUOSI V 18-20-vuotiaat  Itsenäinen toiminta

Viimeisenä vuonna ryhmää ohjataan toimimaan itsenäisesti haluamansa teatterimuodon parissa. Toiminta on tähdännyt ohjaajasta riippumattomaksi ja ryhmä voikin työskennellä lähes itsenäisenä esiintyjäryhmänä. Ohjaajaa voidaan käyttää konsultaationa ja peilinä harjoitusvaiheessa. Ryhmän viimeinen vuosi ei välttämättä sisällä viikoittaista harjoitustoimintaa osan porukasta asuessa jo opiskelujen vuoksi toisella paikkakunnalla. Ryhmä voi jatkaa toimintaansa itsenäisenä Timotei-teatterin alaisena teatteriryhmänä seuraavinakin vuosina.

   
   
© 2012 - TiMOTEI-TEATTERI